KHO: lehti-ilmoitusta ei ollut olemassa, joten asiakirjaa ei voinut luovuttaa eikä veroja periä

KHO 10.3.2017; Taltionro 1113; Dnro 1531/1/16; Julkaisematon 14.3.2017

A Oy on pyytänyt saada Verohallinnolta kopiot lehti-ilmoituksista, joita yhtiötä koskevassa verotarkastuskertomuksessa UUSVYVE2009T45 on käytetty maa-alueen käyvän vuokran arvon määrityksessä.

Verohallinnon Uudenmaan verotarkastusyksikkö on päätöksenään 30.3.2015 todennut, että se ei anna pyydettyjä kopioita.

Päätöksen perustelujen mukaan yhtiölle on jo 8.1.2015 päivätyllä kirjeellä ilmoitettu, ettei kyseisiä kopioita voida lähettää, koska niitä ei ole säilytetty. Kyseisiä lehti-ilmoituksia ei ole aikoinaan liitetty tarkastuskertomukseen eikä asiakas ole niitä myöskään silloin vastineessaan pyytänyt. Lehti-ilmoituksia ei ole muutenkaan arkistoitu eikä useita vuosia jälkeenpäin voida tietää, mistä ilmoituksista on tuolloin ollut kyse.

Hallinto-oikeuden kanta oli, että koska kyseisiä asiakirjoja ei viranomaisella ollut, ei julkisuuslakia voitu täten soveltaa. KHO:n lisäys asiaan oli, että: ”Perustellusti voidaan todeta, että pyydettyä asiakirjaa, johon verovelvollisen omaisuuden vieminen on perustunut, ei ole ollut todellisuudessa olemassakaan. Verotus on perustunut viranomaisten lainvastaiseen menettelyyn.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s