Viranomaisen likaiset temput

Aiemmin tässä oppaassa on tarkasteltu ongelmia, joita viranomaisilla on saamiensa tietopyyntöjen käsittelyssä. Perusluonteeltaan ne lienevät tahattomia. Kuitenkin viranomainen saattaa toimia myös epäasiallisesti tarkoituksenaan vaikeuttaa tai estää lainmukaista tietojen luovutusta. Tietopyytäjillä on näihin kuitenkin olemassa omat vastatoimensa.

1) Viranomainen leikkii tyhmää

Vaivattomin menetelmä, jolla viranhaltija voi kieltäytyä luovuttamasta julkisia tietoja on esittää tyhmää. Viranhaltija tekee lain velvoitteista oman henkilökohtaisen ”tulkintansa”, jolla kieltäytyy tiedonluovutuksesta.

Ratkaisun kyseenalaistaminen edellyttää tietopyytäjältä valittamista hallinto-oikeuteen, josta ratkaisun saaminen voi kuitenkin kestää ja todennäköisesti vie terän suunnitellulta uutiselta. Vaikka hallinto-oikeus kumoaisi viranomaisen ratkaisun ja palauttasi sen sille uudestaan valmisteltavaksi, ratkaisusta ei aiheudu viranomaiselle seuraamuksia, sillä viranomaisella on ollut oikeus (ja samalla myös lain edellyttämä velvollisuus!) tehdä itsenäinen tulkinta siltä pyydettyjen tietojen luovuttamisesta.

2) Viranomainen tuhoaa aineistoja

Viranomaisen on arkistonmuodostussuunnitelmassaan asetettava määräajat eri asiakirjatyyppien säilyttämiselle. Viranomainen voi kuitenkin määrittää esimerkiksi selvitysaineistoilleen, laskelmilleen tai arkaluonteisille tiedoille mahdollisimman lyhyen säilytysajan ja tuhota tiedot heti aikarajan umpeuduttua.

3) Viranomainen ”saastuttaa” aineistoja

Julkisuuslain mahdollistama asiakirjatietojen osittaisen salaamisen pitäisi lähtökohtaisesti estää julkisten tietojen saastuttaminen asiakirjasta.

4) Viranomainen pimittää tietoja tarkoitushakuisesti (”rat game”)

Varsin klassinen, maailmalla tunnettu viranomaisen likainen peliliike on karsia olennaisia asiakirjoja tai niiden tietoja luovutettavasta tietomassasta. Tähän voidaan vedota sillä, että kyseisiä tietoja tai aineistoja ei ole erikseen pyydetty tai vaadittu sisällytettäväksi pyyntöön.

5) Viranomainen pelaa aikaa

Tietopyyntöön vastahakoisesti suhtautuva viranomainen voi viivästyttää tarkoitushakuisesti tietojen luovuttamista, vaikka tietääkin, että asialle ei ole lainmukaisia esteitä. Viranomainen voi esimerkiksi ”hukata” pyynnön, kysyä siihen liittyviä tarkentavia, pyydetyn asian kannalta epäolenaisia kysymyksiä tai tehdä kielteisen päätöksen heikoin perustein tai jopa kokonaan perustelematta.

Viranomainen voi myös valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen tietopyytäjän kannalta myönteisestä hallinto-oikeuden ratkaisusta. KHO:n julkisuusmyönteisen ratkaisun jälkeen viranomainen saattaa ehtiä tuhota pyydetyt tiedot vanhentuneina ennen niiden luovutusta.

6) Viranomainen hävittää tietoja

Viranomainen voi hävittää laillisesti myös pysyvästi säilytettäväksi tarkoitettuja asiakirjoja (kuten esimerkiksi ministerien kalenterimerkintöjä) ilman minkäänlaisia seuraamuksia.

7) Viranomainen laskuttaa työstään liikaa

Julkisuuslaki mahdollistaa sen, että viranomaiset voivat periä maksun poikkeuksellisesta työmäärästään pyydettyjen tietojen ja aineistojen kokoamisessa. Vaikka yksikkötariffit olisivatkin pyytäjällä tiedossa, viranomainen ei pysty tai halua arvioida kovinkaan tarkasti luovuttamisesta aiheutuvaa lopullista työmääräänsä (usein kokoamisen kestoa). Tietopyynnön aiheuttamien lopullisten kustannusten epämääräisyys on omiaan toimimaan pelotteena tiedonpyytäjälle, jolloin tämä luopuu toimeksiannosta. Viranomainen ei myöskään selvitä ja kuvaile yksityiskohtaisemmin pyydettyjen aineistojen tietosisältöjä, jolloin pyytäjä ei voi etukäteen varmistua, että ne ovat juuri niitä, joita hän haluaa.

 

Tietopyyntöjä tekevien toimittajien vastatoimia

1) Tietopyyntö tekeminen samanaikaisesti useaan kohteeseen

Kaikki viranomaiset eivät kirjaa saamiaan tietopyyntöjä. tällöin tieto ei kulje moneen paikkaan organisaatiossa lähetetystä tietopyynnöstä.

2) Diaarien jäljittäminen

Mikäli tietopyyntöjä tekevä toimittaja epäilee saamissaan aineistoissa puutteita, hän voi pyytää selvittämästään asiasta diaariotteen tai luettelon tähän asiaan liittyvistä asiakirjoista. Näistä kannattaa tarkistaa ainakin otsakkeet.

3) Vaatimus maksujen perusteista

Tietopyytäjällä on mm. viranomaisen tiedotusvelvoitteen perusteella oikeus saada hyvinkin tarkka arvio mahdollisista pyyntönsä aiheuttamista kustannuksista ja siitä, millaisia tietoja maksullisesti koottavaan aineistoon sisältyy. Mikäli lopullisen hinta osoittautuu ylimitoitetuksi, tietopyytäjä voi valittaa maksun suuruudesta ja perusteista hallinto-oikeuteen ja saada näin kustannuksensa kohtuullistettua (tai pyyntönsä jopa maksuttomaksi). Valittaminen edellyttää kuitenkin aineistojen maksamista.

4) Pyyntö ”kaikista” asiakirjoista

Jos tietoja etsivä toimittaja on epävarma siitä, mitä kaikkia asiakirjoja viranomaisen toimintaan liittyy selvitettävässä asiassa, hän voi pyytää tästä ”kaikki asiakirjat”. Menetelmä mahdollistaa myös matalan profiilin tutkimustyön, johon salailevaksi epäiltävä viranomainen ei pysty vaikuttamaan ennakolta. Menetelmä voi olla kuitenkin hinnakas ja mahdollistaa sen, että viranomainen laskuttaa aiheutuvasta ylimääräisestä työstä, mikäli tietojen keräämisestä tulee erityisen vaivalloista.

5) Tietovuotojen käyttö

Toimittajien kannattaa hankkia luottamuksellisia lähteitä myös viranomaisten sisältä. Asiakirjatietoja saattaa vuotaa yksittäinen viranhaltija, joka mieltää viranomaisen toimivan julkisten tietojen luovuttamatta jättämisessä härskisti vastoin julkisuuslain henkeä. Menetelmä käyttö edellyttää luonnollisesti tiukka henkilölähteen suojaamista.

6) ”Tietopyyntö-PR”

Päätoimittajat ja toimitusten lakimiehet voivat harjoittaa  suhdetoimintaa julkisuuslain edistämiseksi. Tämä tarkoittaa paitsi yhteistyötä ongelmallisten tietopyyntöjen käsittelemisessä omien toimittajien kanssa myös hallinto-oikeusvalitusten sekä virkarikossyytösten nostamista tietopyyntöjen käsittelemissä havaituista väärinkäytöksistä. Toimitukset voivat myös esittää laajempia kannanottoja julkisuusperiaatteen puolesta ja toteuttaa keskusteluja paikallisten johtavien viranhaltijoiden kanssa. Näin menetellen toimittajat voivat keskittyä päätyöhönsä ja uusiin juttuaiheisiin.

7) Julkisuusvoiman käyttö

Oleellisena osana ”tietopyyntö-PR:ää” on väärinkäytöksiin syyllistyneiden viranomaisten tai viranhaltijoiden toiminnan tuominen päivänvaloon uutisten, pääkirjoitusten ja kolumnien kautta. Tämä on median oman julkisuusvallan käyttöä yleisön eduksi ja valistamiseksi viranomaisen väärinkäytöksistä.