Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada tietoa viranomaisten julkisista asiakirjoista ja muista tallenteista. Tällainen mahdollisuus on erityisen tärkeää journalisteille, jotka valvovat ja arvioivat viranomaisten tekemiä ratkaisuja ja niiden asianmukaisuutta. Julkisuuslain mahdollistamien tietopyyntöjen avulla toimitukset voivat hankkia aineistoja, jotka esimerkiksi:
- Paljastavat merkittäviä uutisaiheita
- Varmistavat muualta saatuja uutisvihjeitä
- Tarkistavat faktojen paikkansapitävyyttä
- Löytävät tärkeitä yhteyksiä kerrottaville asioille
- Kuvaavat ja selvittävät viranomaisratkaisujen ja -asioiden taustoja ja kehittymistä
Mikä parasta, asiakirjoihin kirjatut tiedot kuten pöytäkirjat, selvitykset, kuitit tai tilaustutkimuksia ovat mustaa valkoisella, jolloin toimitukset eivät tee työtään pelkästään haastateltavien lausuntojen varassa.
Valitettavasti tämä tärkeä yhteiskunnallinen tiedonsaantioikeus ei käytännössä toteudu niin hyvin kuin sen pitäisi. Aikaisemmassa tutkimuksessa on toistuvasti havaittu ongelmia julkisten viranomaistietojen hankkimisessa. Esimerkiksi oheiset lausahdukset (kuva1.) ovat viranomaisten antamia vastauksia toimittajien tekemiin tietopyyntöihin – ja ne ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä. Lisäksi tietopyynnöt voivat vaatia aikaa ja vaivaa, eivätkä asiakirjat välttämättä taivukaan uutisaineistoksi. Aihetta tunteva toimittaja osaa kuitenkin kyseenalaistaa väärät viranomaisvastaukset ja kiertää vastaantulevia hidasteita.

Tarjoamme konsultaatiota! Viestintäalan tutkimussäätiön rahoittamassa hankkeessa Onnistuneet tietopyynnöt toimituksissa Jyväskylän yliopiston projektitiimi auttaa ja avustaa toimittajia heidän tietopyyntöongelmissaan. Olemme valmiita neuvomaan sähköpostitse ja puhelimitse tietohankinnassa alusta loppuun ja arvioimaan viranomaisten menettelyä. Tarkoituksemme on kehittää suomalaisten toimittajien tietotaitoa paikallislehdistä valtakunnallisiin julkaisuihin.
Ota meihin yhteyttä ja tee tietopyynnöillä tärkeä juttu! Tietopyyntöjä tekemällä oppii parhaiten niiden käytön ja ymmärtää omaa tiedonhankintaa koskeviin erityistilanteisiin. Samalla saa käsityksen viranomaisen lain edellyttämistä julkisuusvelvoitteista ja mahdollisuuksista vedota niihin omassa tiedonhankinnassa.
Yhteystiedot:
Heikki Kuutti, FT, tutkimuskoordinaattori
- @heikkikuutti
- heikki.kuutti@jyu.fi
- +358 40 576 7865
Aleksi Koski, FM, projektitutkija
- @aksukoski
- aleksi.koski@jyu.fi
- +358 40 805 4146
Mahdollistaako julkisuuslaki kansanedustajien/valtioneuvoston puheluiden/tekstiviestien julkistamisen?
TykkääTykkää
Hei Antti ja kiitos kysymyksistäsi!
Vastaus molempiin kysymyksiisi on hieman kinkkinen mutta samantapainen, joten kirjoitin siitä blogitekstin:
https://wordpress.com/post/julkisuuslaki.net/880
TykkääTykkää