3 Luku: Oikeus saada tieto asiakirjasta

Jokaisella, niin suomalaisella, ulkomaalaisella, journalistilla, tavallisella kansalaisella, toisella viranomaisella kuin yhtiöllä tai yhteisölläkin on oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Jos asiakirja ei ole tullut vielä ehdottoman julkisuuden piiriin, on tiedon luovuttaminen viranomaisen harkinnassa, mutta viranomaisen on oltava harkinnassaan julkisuusmyönteinen. (Viranomaisen harkinnasta luvussa 5.)

heuristiikka

Koska rajoittamaton tiedonsaantioikeus on lähtökohtaisesti jokaisella, väännetään tietopyyntöristiriidoissa yleensä kättä seuraavista seikoista:

  1. onko kyseessä viranomaisen asiakirja vai joku muu asiakirja? (Julkisuuslain pykälät 4 – 5)
  2. onko jokin salausperuste, jonka perusteella tiedon luovutus sivullisille on estettävä? (Julkisuuslain pykälä 24, mutta myös erillislait)
  3. onko asiakirja tullut vielä ehdottoman julkisuuden piiriin? (Julkisuuslain pykälät 6 – 8)

Tämä on niin sanottu tiedonluovutusheuristiikka (Wallin & Konstari 2000, ), jonka avulla viranomaiset voivat päätellä pyydetyn tiedon luovutuksen kulun ja toimenpiteet. Tällä heuristiikalla viranomainen voi tehdä ensipäätöksen tietopyyntöön ja tietopyytäjä puolestaan saa hyvän rungon tietopyynnölleen.

  1. Mikäli kyseessä on viranomaisen asiakirja, on se annettava TAI jos asiakirja on viranomaisen hallussa muttei viranomaisen asiakirja, sen antaminen on viranomaisen harkinnassa (kts. lain luku 5). Käytännössä jos kyseessä ei ole viranomaisen asiakirja, ei julkisuuslakia sovelleta eikä tietoa voi julkisuuslailla vaatia.
  2. Mikäli kyseessä on jokin salausperuste, ei tietoa pidä luovuttaa sivullisille, ellei kyseessä ole sellainen lainkohta, joka sallii tietyn perusteen julkisuudelle (kts. lain luku 6). Salausperusteesta riippuen on viranomaisen salattava joko kaikki tai osa tiedoista sekä toimittava kuten 14.3 §:ssä ohjeistetaan.
  3. Mikäli asiakirja on tullut ehdottoman julkisuuden piiriin on se annettava, jos ei vielä, on luovutus jälleen viranomaisen harkinnassa. Perusajatuksena tässä on, että keskeneräistä tietoa, joka voi vielä muuttua, ei tarvitse luovuttaa. Mutta jos esimerkiksi viranomaisen kokouksesta on tehty pöytäkirja, joka on tarkastajien allekirjoituksia vailla valmis, ei yleensä ole mitään syytä olla luovuttamatta pöytäkirjaa (JulkL 6.1,6 § määrätään pöytäkirjan ehdottoman julkisuuden hetki).

Tämän heuristiikan kannalta lain 3. luvussa luetellaan kaksi merkittävää periaatetta asiakirjajulkisuudelle, nimittäin osittaissalaaminen ja asianosaisuus.

Osittaissalaaminen

Vain osa 5. luvun salassapitoperusteista salaa koko asiakirjan tai jopa sen olemassaolon. Esimerkiksi maanpuolustuksellinen tieto tai tieto sosiaalitoimen asiakkuudesta voivat olla perusteita salata koko asiakirja. Valtaosa salassapitoperusteista kohdistuu kuitenkin vain tietoihin asiakirjassa. Lähtökohta onkin, että pyydetyt asiakirjat on annettava julkisin osin aina kuin mahdollista. Salaaminen on poikkeustoimi, jolla poistetaan tai piilotetaan salattava tieto asiakirjasta.

Toisin sanoen, salaaminen vaatii viranomaiselta hyvän perustelun lainkohdilla sekä usein ylimääräistä työtä salattavan tiedon poistamiseksi. Tässäkin viranomainen voi tehdä virheitä: usein hallinto-oikeudessa todetaan, ettei viranomaisen salaamalla tiedolla ole todellisuudessa lakiin perustuvaa salausperustetta. Salaaminen voi olla ylivarovaisuutta tai härskiä piilottelua siinä toivossa, että salauksen poistoa pitää hakea vaivalloisesti ja hitaasti oikeudesta.

Lisäksi on huomattava, että mitään salausperustetta ei ole tarkoitettu ikuiseksi vaan tilapäiseksi – periaate on, että kaikki tieto tulee julkisuuden piiriin joskus, yleensä siinä vaiheessa, kun suojattava intressi loppuu. Esimerkiksi liikesalaisuus ei suojaa konkurssin tehnyttä yrittäjää.

Asianosaisuus

Salaaminen on poikkeustoimi, jolla estetään asiakirjojen päätyminen sivullisille. Salausperusteilla ei voi estää tiedonluovutusta asianosaiselle, jonka asioita siis asiakirjassa käsitellään tai joilla on selkeä yhteys tähän henkilöön. Oikeuskirjallisuudessa usein erotellaankin yleisöjulkisuus sekä asianosaisjulkisuus. Nyrkkisääntönä yleensä aina yksilöillä on oikeus saada heitä koskevat asiakirjat.

Poikkeukset tähän sääntöön on lueteltu julkisuuslain 11 pykälässä.


EDELLINEN: 2 Luku: Asiakirjan julkiseksi tuleminen

SEURAAVA: 4 Luku: Tiedon antaminen asiakirjasta